torstai 28. kesäkuuta 2012

Tarina

Valokuvatorstai haastoi juhannuksen alla tarinalla. 

Tarinoita on monia, vaan mitä kertoo seuraavat?


Posti kuljettaa monta tarinaa päivässä.

Jokaisen ikkunan takana on oma tarina myös.

Seepia

Mustavalkomaanantai haastaa kuvaamaan seepiana. 

Tällaista jälkeä tälla kertaa, sade päivänä ei jaksa innostua

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Komea ilta kaupungilla

Koska edellinen reissu keskustaan tyssäsi sateeseen ja liian täyttävään iltapalaan, päätettiin lähteä uudelle yritykselle.











sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Yksityiskohta

Mustavalkomaanantai haastaa kuvaamaan yksityiskohdan. 

Saanko esitellä Helsingin Tuomiokirkko:


Ei ehkä ihan heti kuvasta tunnista :D

Päivä museoissa


Mitä voi tehdä lomalla kun sataa?

No käydä vaikka museoissa!

Listalle mahtui Kiasma, Kaapelitehdas ja Valokuvataiteen museo.

 Kiasmalla satoi


 Julkaistiin silti sarjakuvia seinälle. Arjensankaria löytyy lisää täältä.

 Kaapelitehtaallakin satoi.

Jotenkin näyttelyn slougan tuntui irvokkaalta edellisen viikon irtisanomisten jälkeen. 

Tekniikan museon tiiseri.

Loppuun vielä harvinainen kuva tähän blogiin, kun ei valokuvataiteen museossa oikein voinut kuvata ;) 
Isäntä kuvasin artistin.

Päivä pihalla

Olen taas ollut anopin puutarhassa. 

 Päivänkakkara

Lupiini
 
 Harmaahärkki

Kellukka
 
 Parasta on kahvit pihalla <3

Against the light!
 

 Kuvatakko mustavalkoisena vai värillisenä? Kas siinä pulma johon haluaisin kommentteja

 Vasta hakoinen malli :D
JUMP! 
Piti testailla kameran sarja kuvaus ominaisuuksia..

perjantai 15. kesäkuuta 2012

vertauskuvia

Valokuvatorstain haaste:

"Seis! Läpikulku kielletty! Minne luulet meneväsi, meressä ei ole askelmia. Nostosilta on jumissa, eikä minulla ole lauttaa eikä sinulla voimia, sotilas sanoi ja upotti keihään. Eikä mitään muttia, ei mitään, ei Liisan kaninkoloa tai läpikuljettavaa vaatekaappia: Meri makaa keihäs rinnassa ja tuuli seisoo, on vain satuja. Mutta ritarilla on suhteita, hän voi kulkea läpi neidon ikkunasta, jalat edellä ja tukka takana. Niin lakanat venyvät ja avaruus, radat kohtaavat, solmut ja jalat, ulos ikkunasta, ikkunoiden alle, lakanaköyttä ylös, meren pinnalle."
Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005

Kanin kolo

Läpijuostava vaatekaappi
Venyvät lakanat ja kohtaavat radat, solmut ja jalat

 Kaivelin vanhoja kuvia kun tuntui ettei uusia irtoa aiheesta nyt millään. Ensimmäinen ja toinen kuva on otettu marraskuuss 2008 ja viimeinen toukokuussa 2009.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Jääkaapin ovessa...

..on koko elämä?

Tämä on hieman poikkeava postaus. Ehkä tai sitten ei.

Lueskelin netistä Norpatin sarjakuvablogia. Hän oli tehnyt postauksen jääkaapin ovesta ja haastoi muut tekemään samoin.

Koska luonnon valo ei riittänyt detskuihin niin tässä on meidän kaapin ovi. Ehkä joskus myöhemin paneudun tämän aarreaitan saloihin ja esittelen kaikilla kolmella kyljellä olevat ihmeet ja ihastukset.


Sattuipa sopivasti

Koska aina ei jaksa istua neljän seinän sisällä voi kuvattavaa hakea muualta.

Pihalla on linnunpöntössä sinitiaisen pesä.

- Mutta Rouva Kenguru! Oletteko todella sitä mieltä? kysyy Kaunotar
- Ymh.. Eeeh.. tuota.. empii rouva Kenguru
- Trallallaa, mulla on sininen nenä, lauleskelee Cinderella itsekseen

 - Mä kyllä näytän sulle!
- Sen kun yritänt! Huitasen sua tällä kirveellä!
- Pojat, pojat! Älkääs nyt..
 
- Työkö ootte jo tulossa? Oliko hyvät löylyt?
- Jo vain me tulemma jo. Simalöylyt siuhautteli.

OoÓ

Jep. Inspistä pukkaa :D

Kolmen suora

Makrotex  haastaa suoraan.

No suoraahan löytyy!

Suorassa ollaan!

Kun seisoo suorassa, tulee suora varjo.

Mutta mikä tai missä tämä suora on?

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kello 13

Mustavalkomaanantai haastaa kertomaan mitä teen, missä olen ja mitä näen kello 13.

Työ on vastaus, mutta tuohon aikaan alkaa jo kahviaika kiinnostaa..



Sormet näppiksellä, valmiina antamaan komentoja.


Ja sitten kahvia kiitos!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kesä toi pörriäiset

Makroilun suurin riemu on kuvata ötököitä.

"Voihan vee näiden siipien kanssa. Aina saa olla viikkaamassa.."

Mitäs siinä tuijotat, etkö oo ennen nähny citykuoriaista. Metalliväri ja kaikki!

 Tämä oudokki löytyi kuolleena purkista. Kanervahämähäkki.

Tämä suomipoika sen sijaan auttaa luomusti torjumaan tuholaisia kukkapenkissä.

Kaupungin kattojen yllä

Koska uuden kameran akkua pitäisi testata intensiivisellä kuvaamisella, päätettiin puolison kanssa lähteä katsomaan pääkaupunkia. Päivä ei ehkä ollut se kaikkein kirkkain eikä kaikkein kuivin, mutta joitakin kuvia matkalta tarttui kennolle.

Koska luvallisesti ei kattojen yläpuolelle pääse kuin muutamassa paikassa, jätetään mainitsematta kyseisen terassin nimi. Se on kyllä pääteltävissä kuvista muutenkin.

Laajakulmainen kuvakoko soveltui aika hyvin näihin laajoihin näkymiin.
 
Pystysuuntaisessa kuvassa laajakulma olisi kaventanut kuvaa liikaa. Harmillisesti keskustassa on aika monta kattoremonttia meneillään joten huputettuja kattoja on väkisin kuvisissa.

Yllättävän kauas kuvassa erottuu yksityiskohtia näinkin pilvisellä säällä. Vasemman reunan taustalla näkyvä vesitorni on kuitenkin aika kaukana itä-Helsingissä.

 Polkupyöriä on kaupungilla ihastuttavia määriä. Harmi ettei kaikkia voi kuvata. Yrittää voi silti.

Kotiin lähtiessä sää oli jo liki sumuinen vesitihkusta.