perjantai 25. huhtikuuta 2014

Toinen pääsiäispäivä

Koko perheen voimin Pirttimäessä.



Päivän aikana nähtiin mm kyy, rantakäärme, sisilisko ja kymmeniä sammakoita. Kurnutus oli korvia huumaava!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen pääsiäispäivä

Tällä kertaa kuljin yksin jalkaisin etsimässä purkkeja. Tarkoitus oli kävellä Vantaan joen vartta mereltä kotiin, mutta ensimmäisen multikätkön pettäessä iski kiukku ja toisen ollessa huoltotilassa, päätin "oikasta" Paloheinän läpi kotia päin. Matkalle mahtui kuitenkin kaikkea kaunista ♥




















keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Lankalauantain purkit

Kätköilyyn liittyy usein näkemisen arvoisia paikkoja.

Lauantaina oli koko tiimi liikkeellä ja kuljimme etsimässä purkkeja Lauttasaaressa.





tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pitkänperjantain purkeilla

Monen vuoden tauon jälkeen päätimme elvyttää vanhaa geokätköily harrastusta. Kuukauden aikana olemme hakeneet yli 40 kätköä. Samalla on tullut napsittua luurilla kuvia. Koska kameran käyttö on ollut hiljaista ajattelin täyttää blogia näillä kätköilyn oheistuotteilla.







torstai 10. huhtikuuta 2014

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ö

Aakkoshaasteena on tällä viikolla Ö-kirjain.


Kuinka ollakkaan toimiston pöydällä oli pari nuppineulaa ja kumilenkki.

Retki Porkkalassa

Keli oli tuulinen ja meren aallot kuohuivat

Päivä oli kuitenkin poutaisa


Kauniissa maisemissa on mukava liikkua.


Välillä syötiin eväitä. Leipää, avotulella paistettua makkaraa yms


Sitten etsittiin vielä geokätkö.

Maisemia kätkön läheltä.


Välipala