sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kädestä pitäen

Olen jo vuosia tarjoillut jälkikasvulle mahdollisuutta käyttää kameraa. Tähän asti asia on ollut lähinnä matkoille ja retkille mukaan pakattu kamera, jota sitten muut reissussa olleet on käyttäneet, mikäli ovat aparaatin mukana olosta olleet tietoisia.

Nyt kuitenkin otin härkää sarvista, tai lähinnä poikaa kädestä ja raahasin mukanani ulos kameroiden kanssa.

Koska taloudesta löytyy kaksi täysin kelpoa digijärkkäriä, päätin että vanhempi joutaa teinille harjoittelu välineeksi.

Ensin vein pojan Suomenojalle(koska halusin itse sinne kuvaamaan). Tunnin lenkin seurauksena poika sai napattua nelisenkymmentä kuvaa. Käytössä oli äiteen pitkät putket sillä paikalliset linnut eivät ihan jalkoihin tule.

Sittemmin kesti hyvän tovin ennen kuin sain uudelleen pojan kameran kanssa liikkeelle. Riemuni oli toki rajaton kun kaveri halusi kamerat mukaan ja ulos. Ehdotti jopa itse että nyt lähdetään lentokentälle bongaamaan lentokoneita kameroiden kanssa.

Tänään olisi pitänyt päästä uudestaan. 

Jotain rajaa sentään...

Purkais nyt edes ne ekat kuvat kamerasta :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, kiva kun kävit!