Eilen tuli halu lähteä metsään.
Siihen on vain yksi lääke.
Lähteä metsään.
Aamupäivällä kirmasin kameran ja tykötarpeiden kanssa kohti Nuuksiota.
Uuden Haltia keskuksen tienoilla oli väkeä kuin meren mutaa jo aamuvarhaisella.
Päätin jatkaa kohti Haukkalampea.
Lähtiessä matkalla pohdin kiertäisinkö Haukankierroksen vai Punarinnan kierroksen.
Haukankierroksen olen kiertänyt molempiin suuntiin, mutta jostain syystä Punarinnan kierros on jäänyt kävelemättä. Valitsin sen.
Haukkalammen lähistöllä oli myös valtavasti väkeä liikkeellä. Muunmuassa maastopyöräilijöitä, sauvakävelijä ryhmiä, koululaisia, partiolaisia, suunnistajia, maastojuoksijoita, turisteja jne.
Pikkuisen reitiltä sivussa sain rauhassa touhuta kameroineni.
Tähän postaukseen valikoitui päivän lehdet.
Laitetaan sienet ym kuvat sitten myöhemmin esille, niin kuin nämä lehdet oli luonto asettanut kuusen oksalle.
Eilisen uutiset, tämän päivän roskat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, kiva kun kävit!