torstai 10. joulukuuta 2015

Geokätköilyä

Päätimme pitkästä aikaa käydä saksalaisen sotilashautausmaalla.


Paikka on jossain määrin unohtuneen oloinen. En ole siellä muita ihmisiä koskaan nähnyt. Osalla haudoista on kyllä kukkia ja polut ovat avoimet, että ihan unohdettu se ei ole.


Alueen lähellä on multigeokätkö jonka toisen pisteen koordinaatit sai laskettua hautausmaan alueelta löytyvistä tiedoista. Päätimme  hakea purkin. VAROITUS SISÄLTÄÄ SPOILERIN!


Purkin etsintä johdatti meidät viereiseen metsään. Mikään ihan hiljainen ja rauhallinen metsikkö ei ole kyseessä, sillä Lahdenväylä mekkaloi liikenteineen vieressä. 


Tovin taaperrettuamme  eteemme aukesi kyseisen romun jäänteet. Pakkohan niitä sitten oli hämmästellä.





Lopulta löytyi purkkikin.




Kuva vielä rastaan poikasesta joka urheasti luotti suojaväriinsä vaikka ihan kosketus etäisyydellä oltiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, kiva kun kävit!