sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kaksi päivää kaupungilla

Kävin lauantaina ja sunnuntaina kaupungilla, mukaan mahtui vain puhelimen kamera, joten sen kanssa oli pärjättävä. Onneksi kamera on kelvollinen pokkari, joten muutaman mehevän kuvan sain taas kasaan.

 Aamulla auringon noustessa lunta on vielä sienien lakeilla

Kuuraiset lehdetkin on lumen ja nurmen keskellä.

Kaupungilla parveilee turisteja.

Kaupungin museossa sen sijaan on hiljaista.

Joku on vielä liikkeellä polkupyörällä.

Helsinki on yksityiskohtia täynnä, jos vain osaa katsoa.
Kolkutin Nordean ovessa.

Kotikulmilla puut ovat armottoman alastomia.

Lehdet lojuvat kadulla.

Seuraavana päivänä uudelleen kaupungille.
 
Tennispalatsin tuntumassa

ja Kampin kulmilla on kylmiä kujia.

 Amos Andersonin taidemuseossa on mm veistoksia. 

 Helsingin kaupungin taidemuseossa esillä Iron Sky asuja

sekä Iron Sky elokuvan lavasteita.
 
Kuulas päivä ja aseman kello.
 
GT86 toivottaa vieraat tervetulleiksi Rautatien torille autoja katsomaan.
 
Think!
 

4 kommenttia:

  1. Kaksi ensimmäistä kuvaa on superhienoja. Tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
  2. Onkos nämä nyt sillä uudella lumialla kuvattuja? Meinaan kun on niin hyviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, vaan ihan samsungin galaxy s:llä ja nokian halpis puhelimella nuo taidemuseoiden kuvat(3kpl keskellä). Kiitos, olen itsekin aika tyytyväinen kyseiseen kameraan :D

      Poista

Kiitos kommentista, kiva kun kävit!