Valokuvatorstain aiheena on musiikki.
Minun soititin on nokkahuilu.
Osaan soittaa sillä edelleen El condor pasa -kappaleen kertosäkeen, joka opeteltiin 1987 koulun musiikintunnilla.
Omaa soitantaa ei ole kuultavissa julkisesti joten annetaaan Simonin ja Garfunkelin esittää oma versionsa.
Se on jo paljon, että osaa soittaa tuota vaikeaa instrumenttia, eli nuo esineet merkitsee sulle jotain, eivätkä ole vain kauniita esineitä ! Hyvä vastaus haasteeseen !
VastaaPoistaKyllä. Harmittaa, että aikanaan harrastus jäi kesken, kun arvostus oli kovin alhaista. Nokkahuilu olisi pitänyt vaihtaa poikkihuiluun, mikä ei kiinnostanut yhtään. Olen monesti miettinyt että miksi en jatkaisi nyt aikuisena, mutta...
PoistaAi, että oikein koulussa opeteltiin El condor pasaa ;) Minun aikana ei oikein mitään. Itse kotona opettelin, kun nuotteja opeteltiin koulussa. Isolla huilulla olen sittemmin tuotakin kappaletta soitellut :)
VastaaPoistaJoo. Opettaja oli yläasteella vallankumouksellisen pop-henkinen. Itse olen vääntänyt oman teinin kanssa kättä hänen musiikin opiskelusta. Kitaraa ei voi soittaa puhelin kädessä ja Don Huonojen riidankylväjän opettelu on coolia.
PoistaOnpa kaunis postaus. Kouluaikoina tuo soitin tuli tutuksi, sen jälkeen jotkut muutkin soittimet.
VastaaPoistaHerkät ihanat kuvat! <3 tytön nokkahuilu löytyy meiltä vielä, hän vaihtoi poikkihuiluun mutta josain välissä harjoittelu jäi kesken...suru juttu..mutta aina voi uudestaan aloittaa jos aikaa ja intoa riittää...
VastaaPoistaKauniit kuvat ja tuttu aihe! ;)
VastaaPoistaOlet paljon taitavampi kuin minä nokkahuilun kanssa, minulta onnistuu vain jaakko-kulta.
VastaaPoistaKoulussa piti valita joko nokkahuilu tai melodica, soitin jälkimmäistä.
Huonosti.