perjantai 30. lokakuuta 2015

ACDC in Hämeenlinna!

 No tottakai olimme Hämeenlinnassa ACDC:n keikalla!

Sisäänpääsyä tapahtuma-alueelle sai vähän jonotella.

Keikkaselfie!

Onkohan lavan sijoittelua mietitty? Laskeva aurinko häikäisi lämppäreiden aikaan aika rajusti.

Onneksi pääesiintyjän aikaan aurinko oli jo maillaan.
 


Keikalla fiilis oli korkealla!

Ilotulitteet oli hienoja!

Vaan kaikki kiva loppuu aikanaan.

Poistuminen olikin sitten ihan.. no syvältä. Valtava ihmisjoukko ahtautui kapeasta porttihässäkästä vielä kapeampaa väylää pitkin kohti keskustaa. Poistuminen kesti hyvän tovin.

Kaupunki kyllä näytti kauniilta kesäyönä.

Mutta moottoritiellä on melkoinen liikenne.



Punaisia valoja silmän kantamattomiin kuin pahimpaan ruuhka-aikaan.

Suosiolla siirryimme vanhalle tielle jossa sielläkin oli paljon liikennettä, mutta selvästi vähemmän kuin moottoritiellä.


Hengailua Hämeenlinnassa


Mökiltä paluun jälkeen tuli sattuneesta syystä vierailtua Hämeenlinnassa. Aikaa kulutettiin mm kätköillen ja linnaan tutustuen.


  


  


Linnakierroksesta tuli toki nälkä, joten sitten poikettiin syömään. Kyseisenä päivänä vapaita pöytiä ei juurikaan löytynyt, joten ensimmäinen vapaa kun löytyi, se kelpasi vaikka ruokaa joutuikin odottelemaan. 
  

Miksi olimme Hämeenlinnassa, se selviää seuraavassa jutussa ;)

torstai 29. lokakuuta 2015

Rauha on tie

Valokuvatorstain aiheena on vapaata innovatiivisuutta Mahatma Gandhi  sanoista:

”Ei ole tietä rauhaan, rauha on tie.”

Rauha ja tie

Rauha

Rauhaa löytyy myös yllättävistä paikoista kuten kauppakeskuksen katto parkista.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Piilossa

Kävin viikonloppuna metsässä sienessä. 

Ovat sienet pysytelleet piilossa tänä syksynä.

Ei ole näkynyt kovin montaa erilaista sientä.

Arvelin kuitenkin että jokunen suppilovahvero vielä löytyisi.

Viikon makrotex haaste on piilossa.

Siinä niitä on piilossa.

Useimmiten tilanne on tämä. Piilossa ollut sieni on vaarassa jäädä korin tai jalan alle.

Kauniita suppilovahveroita.

Nä piilottelee kepin takana.

Aika monta piiloa löysin.

Täti punnitsi sienet ja saalista tuli 904 grammaa.

Täytyy olla tyytyväinen neljän tunnin saaliiseen, joka nyt jää syksyn viimeiseksi.

Muiden piiloja löytyy tuolta:
Pieni Lintu - MakroTex challenge


torstai 22. lokakuuta 2015

Harrastus

Valokuvatorstain aiheena on harrastus.

Harrastan vähän kaikkea. 
Rakkaimpia harrastuksia on vesijumppa ja uinti. 
Uimahallilla kuvaaminen on valitettavasti kiellettyä. 

Käyn myös kehon ja mielen rentoutus ja venytysjumpassa. 
Sielläkään ei oikein voi kuvata.

Eli on valittava jotain mitä voin kuvata.

Sellainen on harrastus on kutominen. 
Kuten näkyy:

Sukkaa pukkaa!

Sateenkaarisukat 
Nallen raitasukat itselle

Unisukat itselle

Jämälankaraitasukat


Joogasukat kummitytölle.
Nämä valmistuivat eilen illalla eli ovat aivan uunituoreet!

Enempi käsitöitäni on käsityöblogissani Pulmun käsityöt

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Mökillä oloa

Lomalla käytiin siis mökillä. Mökiltä käsin tehtiin monta retkeä, mutta aikaa jäi myös mökillä oloon. 


Tänä kesänä säät ei suosineet. Milloin satoi kaatamalla vettä, milloin tihutti. Aurinkoa ei juuri näkynyt.  



Mistä sitä vettä oikein riittikin niin paljon?


Onneksi sateen jälkeen koittaa pouta ja voi yrittää edes vähän kuvata mm kukkia.



 

Mökin fasiliteeti ei ole kaikkein fiinimpiä, mutta toimivia. Kuoppa eli maakellari on kesälläkin viileä. Tosin nykyään emme säilytä siellä ruokaa, kun käytössä on kaasujääkaappi. Huussissa asiointi sujuu kesässä ihan mukavasti. Pakkasella ja pimeällä se ei ole ihan niin mutkatonta. Huomatkaa käsien pesupiste oven vieressä.


Ja kun se aurinko paistoi oli mukava istua ulkona lukemassa kirjaa.


Auringosta nauttii myös sisiliskot. Varsinkin tiineenä olevat naaraat lepäävät auringossa isoine vauvamahoineen. Tänä vuonna oli niin kylmää ettei ehditty nähdä liskovauvoja. Yleensä ovat jo heinäkuun puolivälissä vipeltämässä, mutta nyt mammat olivat vielä mahoineen yhdessä koossa.


 Toki mökillä syödään hyvin. Välillä nautitaan kahvit.
  
Kun aikansa kuluksi koluaa laatikoita saattaa eteen tulla hyvin yllättäviä esineit. Hellesens paristot on ostettu aikoinaan Esson bensa-asemalta. Essoja ei ole ollut liki kymmeneen vuoteen. Silti pakkasista ja muista huolimatta tämä paristo oli siisti eikä ollut vuotanut ja valunut. Melkoisen laadukas!


Iltaisin aikaa kulutetaan pelaamalla. Tämän kesän uutuus peli oli maailmanihmeet. Piti tunnistaa erilaisia nähtävyyksiä eri maanosista. Melkoinen peli. Osa oli helppoja, osa taas aivan kammottavan vaikeita.



Varhain aamulla saattaa nähdä järven päällä kevyttä sumua. Hiljaisella järvellä kaikuu vain kuikkien kutsuhuudot ja se ihana kronk-ääni.


  
Jonkin verran mökillä oloon kuuluu myös huoltotyöt. En nyt kuvannut huussin tyhjennystä, mutta numeroviittojen kunnostus maalaus kuvattiin. Samalla näkee allekirjoittaneen mökki-lookia. Taivaan vanha clubA verkkarit ja liian isot t-paidait. Mitä sitä sen kummempia pukee, metsässähän sitä ollaan!

Vaan viikko on niin lyhyt aika ja sitten on aika lähteä kotiin. Kutostien kautta ajettiin tälläkin kertaa.