Koloveden kansallispuisto, Nahkiaissalon luontopolku

Viikko mökillä lähestyy loppuaan. Lauantaille oli asetettu retkikohteeksi Koloveden kansallispuisto.

Ennen reissua on syytä nauttia kunnon aamupala.

Kaurapuuon kanssa maistuu kahvi, ruisleipä, tuoremehu ja muutama rivi kesken olevaa kirjaa.

Matkalla kansallispuistoon päästään lossin kyytiin. Yksi kesän toiveista siis täytetty ennen puistoon pääsyä.

Lossin jälkeen ajetaan 8 km pohjoiseen jossa odottaa viitta "Koloveden kansallispuisto Nahkiaissalo". Tätä hiekkatietä ajetaan 1.8 km kunnes tullaan pienelle parkkipaikalle. Täältä alkaa Nahkiaissalon luontopolku.

Koska käytössämme ei ole venettä, eikä kanootteja, emmekä halunneet sellaisia vuokrata päätimme tutustua Koloveden kansallispuistoon Nahkiaissalon luontopolulla. 

Luontoon.fi sivustolla Koloveden kansallispuistoa kuvaillaan näin: "Saimaa puhtaine vesineen ja kirveen koskemattomine metsineen. Jylhät rantakalliot, muinaiset kalliomaalaukset, Ukonvuori vanhoine sauvakvartsilouhoksineen ja uhanalainen saimaannorppa."

Odotukset on siis korkealla, vaikka kalliomaalaukset on saarissa ja saimaannorppaakaan en usko metsässä näkeväni.

Nahkiaissaloa kuvataan Luontoo.fi sivustolla näin:

"Nahkiaissalon luontopolku, 3,3 km, kulkee vaativassa maastossa. Reittimerkintänä on oranssi ympyrä. Nahkiaissalon polku kertoo vanhoista metsistä ja niiden lajistosta. Maasto vaihtelee jyrkistä rinteistä kosteisiin notkoihin. Nahkiaissalon kierrokseen menee aikaa noin 2 tuntia."

Edessä siis tiukkaa tarpomista vaihtelevissa maastoissa.

 

Lisäksi Luontoon.fi sivuilla kerrotaan että Nahkiaissalossa on nähtävää: 

"Polun varrella on pari kaunista maisemapaikkaa sekä painauma muistona tervahaudasta. Maisemapaikat ovat ennen ja jälkeen Lohilahden telttailualuetta."

Kauniilta siis näyttää...

Tässä vaiheessa olemme tulleet kolmanneksen reitistä ja ihailemme ilmavia järvimaisemia mustikoita maistellen ja vettä hörpäten. Tuntuu hyvälle ja Teinikin kulkee mukana ihan kohtuullisella tuulella.

Sitten polku kääntyy kohti metsää.

Reitin vaativuus iskee vasten kasvoja. Kyse vaativuudesta ei siis ollutkaan nousuissa vaan siinä että koko polku on pelkkää juurakkoa. On kuuma ja kostea metsä jossa on tsiljoona pörriäistä ja inisijää. Polku on lähinnä paljaiden juurakkojen jono keskellä korpea.

Luontopoluille tyypillisiä opastauluja ei juurikaan ole. Koko 3 km kierroksella niitä on seitsemän. Se on aivan liian vähän maastossa jossa ei ole juuri mitään nähtävää.  

Lopulta polku kääntyy korvesta kohti kuivaa kangasmetsää ja männikköistä kalliota. Hetken tuntuu että tämä on se minkä takia tänne tultiin. Se kauneus jota odotettiin, miellyttä polku ilman jatkuvaa jalansijojen arpomista. 

Istutaan isolla kivellä kolmistaan ja nautitaan eväät. Kysyn teiniltä että kannattiko lähteä mukaan. Vastaus "mmh" on tulkittavissa positiiviseksi. Jatkamme matkaa.

  

Mutta miten onkaan reitti palaa takaisin korpeen. Siihen kuumaan, kosteaan, inisevään ja pörisevään missä jokaista askelta on tarkasteltava tarkkaan.

Luvattua tervahaudan painannetta ei ole selkeästi merkitty reitille, joten sen sijainti jäi huomaamatta. 

Myöskään puhelimen retkikartta ei tahdo toimia. Se sentään toimi Linnansaaressa keskellä Haukivettä. Ilmeisesti Koloveden alue on todella korpea.

 Alkaa pitkospuut ja toivon että kävelystä tulee rennompaa että voin katsella luontoa jalansijojen sijaan. Ilo on kuitenkin lyhytaikainen. Pitkospuut ovat kostean kesän liukastamat ja nyt saan kävellä lipsuvilla askelilla varoen liukastumista.

Alueella on ollut joskus metsäpaloja. Siitä muistona näkyy hiiltyneitä kantoja.

 

Innotonta ihailtavaa hiiltyneitä kantoja toinen toisensa perään.

  

Ne harvat luontopolkukyltit joita matkalla on ovat tekstiltään sopivia alakouluikäisille, kun taas reitti on meille aikuisille ja teini-ikäiselle mahdollinen. Joku tässä mättää, enkä ole ollenkaan tyytyväinen.

Onneksi reitti on kierretty ja pääsemme takaisin autoon. Teini on kiukkuinen. Mitään uutta ja ihanaa kokemusta ei tullut vain sitä tavallista korpea jotka on niin nähty. Samaa märkää kuusimetsää jota on tarjolla ihan joka paikassa. Olen samaa mieltä. Pyydän anteeksi ja lupaan etten pakota enää ikinä kanssani metsään jos en tiedä mihin olen poikaa viemässä.

Loppuun vielä pakollinen kansallispuistoselfie reitin alkupuolelta.