Koska floora tuli jo esiteltyä, niin otetaan nyt fauna.
Madeiralla on koiria ja kissoja irrallaan. Kotikoiria on niitä jotka on kotona ja kulkee kaupungilla remmissä. Sitten on niitä joilla on panta ja jotka kulkee omia polkujaan. Ja sitten on vielä ne joilla ei ole kotia siinä mielessä kuin me sen käsitämme. Kissoja vilisi siellä täällä. Vaikea sanoa ovatko vapaita kotikissoja vai villejä. Ei huvittanut tehdä lähempää tuttavuutta.
Vuohia löytyi kotitarpeiksi siellä täällä, jopa lähellä kaupunkia. Lehmiä näkyi vähempi, mutta muutama nähtiin. Kolme jopa hiluxin lavalla matkalla vuorenpäälle laitumelle. Kotitarve eläimistä kukkoja kuului olevan kaupungillakin. Lisäksi toki näkyi puluja, peippoja, haukkoja, lokkeja, perhosia, rastaita, sammakoita, korentoja ja sisiliskoja.
Koira lenkillä Funchalin vanhassa kaupungissa
Korento Jardim Botanicassa
"Höntti" puutarhan kahviolla.
Vuohia jyrkänteellä. Lieka oli kiinnitetty sarveen ettei pudotessa eläin hirttäydy.
Kukko Ribeiro Friolla
Peippoja
Liskoja. Kuinka monta löydät?
Nämä koirat nähtiin pariin otteeseen lenkillä hotellin lähellä. Tulivat neljännen koiran kanssa leikkimään pienelle puistomaiselle aukealle. Aikansa leikittyään jatkoivat jalkakäytävää pitkin kohti vastapäistä mäkeä.
Tämä taas haukkui ylämäestä tulevia ihmisiä. Vastapuolella oli isompi koira istumassa portin takana. Tämän kun räksytti tauotta, isompi vain totesi väliin wuh.
Sammakko puutarhan vesiaiheessa.
Ihania Madeirakuvia, niistä välittyy hyvin se fiilis siellä! Olen itse käynyt 2 kertaa Madeiralla ja voisin innolla mennä uudelleen!
VastaaPoistaEn pistäis hanttiin minäkään. Mä ihastuin levadoihin ihan ikihyvikseni ja voisin hyvin kuvitella itteni patikoimaan vielä muutamalle.
Poista