lauantai 8. maaliskuuta 2014

Madeira osa 8, Ribeiro Frio

Kolmannen päivän retkikohde oli Ribeiro Frion levada. 

Matkalla Ribeiro Frioon

Levadat ovat Madeiralla sijaitsevia vesikanavia, jotka kuljettavat vettä saaren sateisilta vuorilta alas etelän ja kaakkon kuiville alueille, jotka soveltuvat paremmin maanviljelyyn ja asutukseen. Levadoja on rakennettu jo 1400-luvulta lähtien. Alkuun ne tehtiin puusta ja maamassasta. Myöhemmin niitä on tehty betonista. Levadat ovat edelleen käytössä ja niillä ohjataan vettä myös vesimyllyihin. 


Madeiralla on levadoja yhteensä 2150 kilometriä. Levadat kulkevat vuorien rinteillä paikoitellen jopa vaarallisissa oloissa. Niiden rinnalla kulkee polkuja jotka alunperin oli tarkoitettu helpottaman kanavien kunnossa pitoa. Nykyään ne ovat myös turistien suosiossa retkeilyreitteinä. Ihan kaikkia levadapolkuja ei kuitenkaan kannata kulkea, sillä niissä ei välttämättä ole aitoja tai muita turvalaitteita. Lisäksi metsäpalot, maanvyörymät ja muut luonnon mullistukset saattavat rikkoa polkuja.

Opastaulu reitin alussa

Heikompaa voi levadoilla hirvittää, tai ainakin jos kärsii voimakkaasti korkean paikan kammosta. 

Laurisilva = laakerilehtipuu


Ribeiro Frion levada on Unescon maailman perintökohde. Varsinainen levada on pidempi kuin tämä retkeilyyn soveltuva osuus joka johtaa katselutasanteelle. Reitti on siinä määrin suosittu että sen varrella on paikallisten tekemiä tuotteita myytävänä ja jopa pieni kahvila.

Puhdas ilma ja jäkälää

Tämä oli meidän kokemista levadoista iisein sillä mukana ollut  Akrofoobikko käveli koko matkan näköalatasanteelle. Siltä tosin oli pakko päästä puolessa minuutissa pois.
  
Alkupään maisemaa

Levadan loppussa oli kivetty polku näköalatasanteelle

Balcões ja sen maisemat

  
Tältä näyttää levada ja sen polku

Välillä kuljetaan kahden kallion välissä.

 Levadaan tutustumisen jälkeen joukkiot lähtivät edelleen ajamaan kohti saaren pohjoisrantaa. Kuten kuvista näkee pilvet olivat alhaalla ja näkyvyys laaksoihin olematon. 

Serpenttiinissä on kiva ajaa?

Yhden mutkan takaa löytyi paikallinen tielaitos siistimässä penkkoja. Tämä on ehkä maailman pienin lava-ajoneuvo! Ainakin se on pienin näkemäni.


Suosittelen heikkojalkaisille, korkeanpaikan kammoisille ja muillekin ainakin tähän levadaan tutustumista. Tänne järjestetään useamman retkenjärjestäjän toimesta opastettuja kävelyjä. Reitti on kauttaaltaan aika tasainen ja maisemat näkemisen arvoisia. Paikalla on helppo vierailla myös omatoimisesti, mikäli uskaltautuu ajamaan autoa ja löytää itsensä navigaattorin avulla ulos Funchalista.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, kiva kun kävit!